Jalasjärvi Airsoft Ry

Seuraavana on esitelty lyhyesti erilaisia kevyitä pelimuotoja. Suurinta osaa on pelattu viikkopeleissä, mutta mukana on myös muutama tuore pelimuoto.

Perusmättö

Tämä pelimuoto ei varmaankaan pahemmin esittelyjä kaipaa. Porukat jaetaan puoliksi, jonka jälkeen mennään aloituspaikkoihin. Peli käyntiin viheltämällä/radiolla/huutamalla ja toinen joukkue eliminoidaan viimeiseen mieheen asti sovituilla rajoilla. Rajojen koko riippuu tietenkin täysin pelaajamäärästä. Hihanauhat suositeltavat isolla porukalla.

Salkku

Molemmat joukkueet menevät suurinpiirtein yhtä kauas sovittuun paikkaan asetetusta salkusta. Yleensä salkku on siis keskellä pihaa. Peli käyntiin, jonka jälkeen molemmat joukkueet yrittävät saada salkkua haltuunsa, tai eliminoida vastustajat. Jos ja kun toinen joukkue saa vietyä salkun vastustajan spawniin, on peli ohi.

Lipunryöstö

Molemmat joukkueet vievät lippunsa pelialueen vastakkaisiin reunoihin ja sopivat noin 50 metrin päähän spawninsa. Tavoitteena joukkueilla on varastaa vastustajan lippu ja tuoda se omaan tukikohtaan oman lipun vierelle. Tämän jälkeen peli on ohi. Peli siis loppuu kun molemmat liput ovat samassa tukikohdassa. Lääkintämies sääntö suositeltava. Spawnista, eli uudelleensyntymispaikasta saa poistua, kun sinne on saapunut yhteensä 3 ihmistä. Tämä sääntö tietenkin muutettavissa. Aikaraja suositeltava.

Pilotti

Metsään on pudonnut pilotti, joka täytyy hakea omaan spawniin. Toisen joukkueen tehtävä on pelastaa pilotti tuoden hänet omassa spawnissa sijaitsevalle helikopterille. Toinen joukkue taas yrittää raahata pilotin omaan spawniinsa ja eliminoida hänet siellä. Pilotti ei pysty kävelemään, vaan hänet on raahattava/kannettava. Hän on myös tarvittaessa kykenevä ampumaan pistoolillaan, kunhan hänet on saatu pelastajajoukkeen käsiin. Pilotti voi myös ampua kaappaajiaan, mutta hän haavoittuu uudelleen yhdestä kuulan osumasta. Peli on ohi, kun pilotti on pelastettu/eliminoitu.

Pihan valtaus

Tehdään kaksi/kolme joukkuetta. Yksi joukkue puolustaa sovittua aluetta vihollisilta. Kaksi muuta joukkuetta laitetaan pelialueen molempiin laitoihin, joista sitten lähtevän noin 10 minuutin sisällä hyökkäämään puolustettavalle alueelle. Peli loppuu, kun puolustajat on eliminoitu, tai hyökkäjien molemmat joukkueet on eliminoitu. Puolustajille mielellään lääkintämies. Puolustajille ja molemmille hyökkääville joukkueille mielellään omat nauhat.

Pommi

Pelaajat jaetaan kahteen joukkueeseen. Toinen joukkue saa ”pommin”, eli melko painavan metallisen laukun. Valitaan kaksi tai kolme pommitettavaa paikkaa, joita sitten toinen joukkue puolustaa. Pommi-joukkue lähtee metsään noin kymmeneksi minuutiksi, jonka jälkeen lähtee hyökkäämään paikkoihin, joita sitten tämä toinen joukkue puolustaa. Pommi asetetaan johonkin sovituista paikoista esim. bunkkeriin ja pommin kantaja asettaa herätyskelloon aikaa noin 5 minuuttia. Peli loppuu kun pommi ”räjähtää” tai kun kaikki hyökkääjät on eliminoitu tai pommi purettu. Jos pommin kantajaan osuu, hän pudottaa pommin maahan.

Aukon valtaus

Aukion ”huipulle” linnoittautuu pieni ryhmittymä, jonka kimppuun loput hyökkäävät. Peli on ohi, kun metsä-aukko on vallattu saamalla sinne yksi hyökkäävä pelaaja.

VIP

Valitaan yksi henkilö VIP:ksi. Toisen joukkueen tehtävä on saattaa VIP turvallisesti sovittuun määränpäähän, kun taas toinen joukkue yrittää eliminoida tämän. Peli on ohi kun VIP on eliminoitu/saatu turvallisesti määränpäähänsä.

Rekrytointi

Pelaajat jaetaan 4 joukkueeseen, ei hihanauhoja. Aloituksessa joukkueet seisovat mustan boksin joka sivulla selät keskellepäin. Pillin vihellyksestä jokainen joukkue ryntää poispäin muista joukkueista, kunnes pilliin vihelletään pian uudestaan, jolloin voi aloittaa ampumisen.

Joukkueen täytyy pysyä yhdessä. Aina kun pelaaja saa osuman hän kävelee käsi ylhäällä ampujan luokse kosketusetäisyydelle, jonka jälkeen hän herää henkiin ampujan joukkueeseen.

Peli loppuu kun jäljellä on ainoastaan yksi joukkue. Tämä on erittäin nopea peli ja sopii parhaiten päivän viimeisiksi peleiksi.

Pako

Pienen osan pelaajista (vangit) tulee päästä tietyn alueen läpi jota vartijat vartioivat. Vangeilla ei ole joko ollenkaan aseita tai korkeintaan muutama haulikko tai pistooli. Vartijoilla aseistusta ei rajoiteta. Voittajia ovat vangeista ne jotka pääsevät tavoitepisteeseen(useampia?) tietyn ajan kuluessa.

Soluttautuja

Perinteisen lipunryöstön variaatio jossa pelinvalvoja/kuvaaja tms. valitsee molemmista joukkueista yhden pelaajan joka toimii tässä joukkueessa vihollisen kätyrinä. Noin 5 minuutin kuluttua pelistä kätyrit saavat alkaa toimia vihollisia vastaan. Pelinvalvoja käy ennen erän alkua kertomassa molemmille joukkueille kuka on heidän vastapuolen soluttautujansa. Kätyrin tavoitteena on auttaa omaa oikeaa joukkuettaan paljastumatta.