Jalasjärvi Airsoft Ry

Rikius

Rikiuksen pelipaikka on saatu käyttöön Jalasjärven kunnalta ja sijaitsee aivan keskustan tuntumassa. Nimi Rikius juontaa juurensa tällä alueella 90-luvulla toimineelta eläinpuistolta

Pelialueella sijaitsee vanha maatalo ulkorakennuksineen. Kesästä 2008 lähtien myös itse päärakennus, ulkorakennusten ohella on käytössämme. Ulkorakennuksia on linnoitettu tekemällä kulkureittejä ja ampuma-aukkoja.

Talosta pohjoiseenpäin on kuusimetsää noin 2 hehtaaria ja lännessä aukkoa noin 6 hehtaaria. Aukolle on rakennettu muutama suoja ja poteroita, mutta sitä ei ole käytetty aktiivisesti pelialueena. Enimmäkseen toiminta keskittyykin rakennusten lähistölle

Alueelle on rakennettu suojia, poteroita ja juoksuhautoja. Lisää on myös tulossa jatkossa. Johtuen rakennuksista ja kasvustosta ampumaetäisyydet pysyvät suhteellisen lyhyinä.

Varoituksia

Lähellä 3-tietä aloituspaikka 2:n takana on kaivo täynnä vettä. Sen päällä on kansi jossa on keskellä sangon mentävä aukko. Aukosta ei ihminen mahdu putoamaan, mutta jalkansa siitä kyllä saa läpi.

Hevostallin yläkerran käyttö on kielletty johtuen lahosta ja osittain romahtaneesta välikatosta.

Alueen kartta

Rikiuksen pelialueen kartta:

Versio 1.5a, 17.04.12

  • Sivurajoja päivitetty (Mika Linna)

Versio 1.1.2, 20.02.08

  • Sivuraja päivitetty
  • 3-tien viereinen iso kivi siirretty

Versio 1.1, 28.09.07

  • Lisätty isoja kiviä ja kantoja. (musta ympyrä)
  • Lisätty uudet poterot ja juoksuhauta.
  • Hevostallin pusikko päivitetty.
  • Muutettu offgamen sijainti ja lisätty hopinsäätö-sektori.
  • Vaihtoehtoinen kartta johon on lisätty paikkojen nimiä:
    Versio 1.1.1, 21.12.07

Versio 1, 23.08.07

Pelialueen rajat Rikiuksella

Alla olevassa kartassa punainen raja on ehdoton alueen raja. 3-tien vierusta on miinoitettu, pelaaja joka eksyy rajasta yli eliminoituu automaattisesti.

Nämä ovat siis rajat oletuksena, muustakin saatetaan sopia pelipäivänä.

Ajo-ohjeet

Rikiukselle on helppo löytää vähän kauempaakin. Se nimittäin sijaitsee 50m päässä 3-tiestä, tosin parkkipaikalle joutuu hieman kiertämään teollisuusalueen kautta. Alla ajo-ohjeet Jalasjärven ABC-huoltoasemalta. Rikius on B pisteessä aivan hallitien päässä.